Moi! Niin ihanaa, että löysit tänne💗

Minä olen Tanja! Tutustutaan lisää! Olen elämästä innostuva, kauneutta ihasteleva ja rohkea unelmien toteuttaja sekä elinvoimainen seikkailija. Kasvan kohti uusia kokemuksia. Nautin omasta ja vauvan puhtaasta ja korkeasta energiasta. Rakastan ja olen rakastettu. Olen myös päiväkotitäti, äitiys- ja vauvavyöhyketerapeutti, naurujoogaohjaaja ja jatkuvasti uutta oppiva pieni ihminen tässä suuressa mahdollisuuksien maailmassa. Asustelen tällä hetkellä täällä Rovaniemellä joulupukin naapurissa. Minun tärkein arvoni on rakkaus ja annan sen vapaasti virrata minusta. Autan ja hoidan aina rauhan- ja rakkaudentilassa. 

Just nyt olen erityisen kiinnostunut elinvoimasta, kehollisuudesta ja ravinnosta sekä ravinnon puhtaudesta. Tiedän, että täällä maan päällä tarvitaan nyt minun arvokasta työtä, vaikka pilvilinnoissa olisikin niin ihana leijailla ja vain haaveilla. Luotan elämään, antaudun elämän johdatukseen. Valitsen itseni ja hyväksyn polkuni. Uskon, että minulla on aina kaikki tarvittava ympärilläni ja yhdessä olemme niin paljon enemmän. Olisi Ihana kuulla myös sinusta ja jakaa yhdessä tätä elämän nimistä matkaa. Mitä sinulle kuuluu tänään?


Nämä sivut ovat omaa matkaani ja omia pohdintojani sekä kertovat omista valinnoistani. Valinnat tapahtuvat aina omalla vastuulla. Sivuillani ei ole lääketieteellistä hoitoa eikä se sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa tai terapiaa. Jos tarvitset lääketieteellistä hoitoa tai neuvontaa, ole hyvä ja käänny terveydenhuollon puoleen.

Rakkaudella, Tanja


Sinä olet tärkein.

Pidäthän huolta itse itsestäsi tänäänkin? Kun sinä voit hyvin, sinun lähelläsi on niin hyvä olla. Laita aina happinaamari ensin itsellesi, ja sitten vasta toisille. Tiedän omasta kokemuksesta, että välillä se on vaikeaa, mutta harjoittelemalla ja yksi pieni teko kerrallaan. Mikä on sinun pienin mahdollinen rakkauden teko itsellesi heti tänään?


Yhdessä olemme enemmän❤️

Kippistetään elämälle, pysähdytään elinvoiman ja sinun unelmiesi äärelle. Kun sinä pidät huolta aidoisti ihmissuhteistasi etkä jää liiaksi pelkkien sähköisten yhteyksien varaan, olet oikealla polulla. Tullaan takaisin yhteen ja yhteyteen.

Sydämellisesti tervetuloa hyvinvointihetkeen. Tila on rakkaudellinen, kannateltu ja kotoisa, jossa sinulla on mahdollisuus olla ja hengittää sekä jakaa ja keskustella. Voit tulla täysin omana itsenäsi juuri siinä olotilassa, joka sillä hetkellä on.

Seuraava hetki hyvinvoinnille yhdessä on:

Ilmoitan seuraavan ajankohdan mahd. pian.

Liity odotuslistalle

Työskentele kanssani hyvinvoinnin parissa💞

Oletko sinä seuraava elinvoiman lähettiläs tiimissäni? 

1 Kysymys:

Tahdotko panostaa itseesi? Tahdotko laittaa itsesi ykköseksi?

2 Kysymys:

Tahdotko pitää hyvää huolta itsestäsi? Tahdotko jakaa hyvää ympärillesi?

3 Kysymys:

Tahdotko lisätuloja, tasapainoa ja vapautta?

4 Kysymys:

Tahdotko olla rohkea ja kokeilla uutta?

5 Kysymys:

Tahdotko ympärillesi kannustavia ja eteenpäin meneviä ihmisiä?

Jos vastasit kaikkiin näihin KYLLÄ, tämä mahdollisuus voi olla sinua varten. Ota minuun yhteyttä ja kerro lisää itsestäsi!

Kerro lisää itsestäsi

Laita minulle rohkeasti viestiä ja kohdataan! Vastaan sinulle mahdollisimman pian.