Hankintoja ensimmäiseen vauvavuoteen

25/05/2025

Kuvittele. Tunne. Vastaanota.

Tässä saa todella olla luova ja käyttää mielikuvitusta, mitä me tarvitsemme. Voin vain kuvitella, mitä me tulemme tarvitsemaan. Todellisuushan sen sitten todella kertoo, mitkä ovat vauvan tarpeet. Yritän välttää kaikki turhat hankinnat ja hömpötykset. Ajattelen, että vauva ei tarvitse kaikkia niitä tuotteita, mitä äideille ja tuleville vanhemmille on tarjolla ja myynnissä markkinoiden villissä viidakossa. Paljon olen keskustellut ystävieni kanssa ja kysynyt millaiset ratkaisut heillä ovat toimineet. Moni on lohduttanut ja sanonut, että paljon ehtii myös sitten vauvan syntymän jälkeen. Voin hyvillä mielin malttaa mieleni.

Ajattelen, että vauva tarvitsee läheisyyttä ja lämpöä sekä ravintoa ja rakkautta.

En ole kirpputoreilla viihtyvä -tyyppi, mutta ystäväni vinkkasi että vauvan vaatteet nimenomaan kannattaa ostaa käytettynä. Annoin mahdollisuuden ja kävin kaksi kertaa kirpputorilla. Totesin, että kyllä! Jos saan vauvan vaatteita 1-3 eurolla, niin miksi maksaisin niistä uutena 15 euroa tai enemmän. Samalla rahalla saan niin paljon enemmän. Kirpputoreilu ei kuitenkaan vienyt minua mukanani, mutta onneksi meillä on ihana ja humputteleva mummi, joka viihtyy siellä minunkin puolestani.

Minulla on vauvan vaatteista suuntaa antava lista ja etsin meidän vauvan tyylille inspiraatiota verkkokaupoista. Listassa koot, kuukaudet ja määrät ovat tosiaan suuntaa antavia. Jaan sen tähän alle, jos sinä kaipaat samanlaista apua. Lista auttoi minua hahmottamaan, mitä todennäköisesti tarvitsemme. Se auttoi minua myös kyseenalaistamaan, mitä oikeasti tarvitsemme. Tämän mukaan oli myös helpompi pysyä perässä, mitä mummi oli jo löytänyt. Samalla mummia sai myös toppuutella. Meidän vauva on syntymässä syksyä ja alkavaa talvea vasten. Oli helppo siis päättää, että kesävaatteita on nyt turha ostella. Elokuuta ajatellen riittää vain muutama kevyempi vaate. Rakastan merinovillaa ja näin Lapin mailla se tuntuu minusta hyvältä ratkaisulta myös vauvalle. Itse kun pukeudun syyskuusta toukokuuhun tyylillä pelkkään merinovillaan. Nähtäväksi jää, kuinka monia "hutivaatteita" lipastostamme sitten lopulta löytyy. Koska minun mielestä käteviä ovat setit, joissa bodyt ja housut ovat samassa sävyssä. Tästä johtuen saattoi tulla ylilyöntejä. On myönnettävä, että pieni sekoaminen ja hömpsähdys pääsi käymään söpöydestä johtuen, mutta myös laskuissa. Luulen, että ensipäivät eivät mene ainakaan pyykätessä ja jos lähdemme seikkailulle kauaskin niin riittää sitten ainakin vaihtovaatteita. Toivottavasti ehdimme käyttää mahdollisimman monet näistä söpöistä pikkuvaatteista.

Hankintalista vauvan vaatteille

Elo-lokakk

0-2kk 50-56, hatut 36-38, sukat 10-12

Lyhyt hihainen body x0

Shortsit x0

Pitkä hihainen body x7

Legginsit/housut x2

Housut umpinaiset jalkaterät  x5

Jumpsuit x4

Yöpuku umpinaiset jalaterät x2

Yöpuku avonaiset jalaterät x2

Neule-/villatakki x0

Merinobody x2

Merinohousut x2

Merinohaalari x2

Merinotossut x1

Merinolapaset x1

Sukat x3

Myssyt x2

Loka-joulukk

2-4kk 56-62, hatut 38-42, sukat 13-15

Lyhyt hihainen body x0

Shortsit x0

Pitkä hihainen body x7

Legginsit/housut x7

Sukkahousut x0

Housut umpinaiset jalkaterät x0

Huppari vetoketjulla x1

Jumpsuit x1

College paita x1

College housut x1

Yöpuku umpinaiset jalkaterät x2

Yöpuku avonaiset jalkaterät x2

Neule-/villatakki x0

Merinobody x2

Merinohousut x2

Merinohaalari x2

Merinotossut x1

Merinolapaset x1

Sukat x3

Toppamyssyt x1

Toppalapaset x1

Toppatumput x1

Toppahaalari x1

Paras ja hauskin googlaukseni tähän mennessä on: "Tarvitseeko vauva toppahaalaria?". Nauran siis itselleni, että 12 vuotta varhaiskasvatuksessa olen pukenut lapsia ulos säällä kuin säällä, mutta nyt näin oman kohdalla tuntuu, että sormi meni suuhun ja peukalo on keskellä kämmentä.


Hömpsähdin ja tilasin vauvalle kengät! Olen tiennyt jo pitkään millaisen kuvan tahdon julkaista, kun sen aika on. Olin päättänyt vauvan kengät jo monia vuosia ennen tätä todellisuutta. Me vietimme parisuhteen ensimmäistä vuosipäivää meille merkityksessä paikassa. Paikka on merkityksellinen, koska siellä sain kokea hänen kanssaan ensisuudelman. Siellä rakastuin.

Kuvittelet mitä toivot, tavoittelet mitä kuvittelet ja lopuksi luot tavoittelemasi.

Ja just nyt mä en muuta toivo kuin että suutarin lapsella on kengät. Ja okei, että meillä on kaikki tarvittava vauvaa varten ja että meillä on omakotitalo ja ja ja... Niin monta unelmaa ja toivetta.

On ihana huomata, miten voin viedä käytäntöön niitä oppeja, joita olen saanut kerätä tässä matkan varrella takataskuuni elämästä, varhaiskasvatuksesta ja äitiys- ja vauvavyöhyketerapeuttina toimimisesta. Samaan aikaan kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Parasta kai tässä vanhemmuuteen kasvamisessa onkin ollut se tieto siitä ettei todellisuudessa, oikeasti vielä tiedä yhtään mitään. On niin paljon kaikkea, mitä en ole osannut edes kuvitella. Lohduttavaa on kuitenkin ettei minun tarvitsekkaan vielä tietää kaikkea. Tunnen. Ja se riittää. Olen tässä. Avaudun ja antaudun. Elän hetkessä.


Palataan vielä hankintoihin ensimmäisenä vauvavuotena

Vaipanvaihto, kylpyhetket, vauvan ravinto, nukkuminen, vaunut ja kulkeminen sekä vauvan viihtyvyys.

Vaipanvaihtoon tarvitsemme alustan, joka löytyykin meiltä jo omasta takaa. Olen tehnyt vauvavyöhyketerapiahoitoja vastaanotollani vauvan hoitoalustalla. Meille on kertynyt jo 1-2 koon vaippoja ilmaisnäytteistä ja ystäviltä. Lisään loppuun vinkit, mitä kaikkea voit saada odottajana täysin ilmaiseksi. Jos sinulla on mahdollista saada jotain tarpeellista lähipiiriltäsi tai ystäviltäsi niin ole avoin ja vastaanottavainen. Voit ottaa kiitollisin mielin vastaan ja usein ihmiset myös ovat hyvin avuliaita. Ihmiset tahtovat sydämessään toisille hyvää. Meillä vauvan hoitoalusta tulee pesukoneen päälle ja jätämme ostamatta virallisen hoitopöydän. Vaipanvaihdon läheisyyteen tarvitsemme pyllypyyhkeitä, roskiksen, kookosöljyä vyöhyketerapeuttisia hoitohetkiä varten, perunajauhoja tai sinkkivoidetta mahdollisen vaippaihottuman varalle ja varalta myös niistäjän sekä vanupuikkoja navanhoitoon alkuaikoina. Saamme mummin naapurista käyttämättömät vauvan kynsisakset ja kylpylämpömittarin.

Nyt jo varmaan arvaat, että me otamme äitiyspakkauksen rahana. Kylpyhetkiin tarvitsemme ammeen ja hupullisia pehmeitä pyyhkeitä. Ajattelen, että kaksi hupullista pyyhettä riittää varmasti vallan hyvin vauvalle. Uskon, että yhdelläkin pärjää. Vauvan pää voi olla karstainen, joten sitä voi hoitaa pehmeällä vauvan hiusharjalla. Karsta on harmitonta, eikä sitä ole pakko hoitaa ollenkaan. Se kyllä katoaa ajan kanssa.

Minulla on toiveissa täysimettää ja saan mummin naapurista imetystyynyn. Olen itse ostanut poistomyynnistä liivinsuojia niin kesto- kuin kertakäyttöisiä. Tilasin lisäksi merinovillaiset liivinsuojat pakkaspäiville ja ennaltaehkäistäkseni rintatulehduksia. Päätin, että rintapumpun voin valita sitten tilanteen mukaan. Ilmeisesti synnytyssairaalassa on mahdollista tarvittaessa kokeilla erilaisia rintapumppuja. Imetysliivit ostan lähempänä laskettua aikaa ja luulen, että imetysvaatteet saavat jäädä kokonaan kauppaan. Ilmaisnäytepakkauksesta saimme tuttipullon ja tutin. Jos jostain syystä päätyisimmekin pulloruokintaan niin uskon, että ehdimme ostaas siihen sitten kaiken tarvittavan. Koen, että on asioita, joita ei voi olla hankkimatta ja on asioita, joita voi ostaa sitten tilanteen tullen. On myös asioita, joita ehtii ostaa vauvan kasvaessa, kuten esimerkiksi syöttötuolin.

Pinnasänky on "ei pakko hankkia heti" -listallani, koska emme osaa sanoa vielä meidän perheen nukkumajärjestelyistä. Ihanne olisi perhepeti, mutta saamme tärkeältä ystävältäni lainaan vauvan ensisängyn. Se antaa meille mahdollisuuksia kokeilla, mikä sopii juuri meidän perheelle. Olen ihastunut unavaate harsoihin - ne tuntuvat niin pehmeiltä ja ovat niin kauniita. Haaveissani on kapaloida vauvaa päiväunille ja aion hankkia meille vielä useamman unavaate syli-harson. Olen todella avoimin ja uteliain mielin vauvan unen suhteen. Olen valmis muutoksiin ja erilaisiin vaiheisiin. Luulen, että mikään ei ole lopullinen ja pysyvä ratkaisu. Olen myös luottavaisin mielin, että löydämme meille parhaan mahdollisen tavan nukkua. Tällä hetkellä meillä on aluslakana, pussilakanasetti ja vauvan peitto, mutta uskon että nämä saavat vielä pitkään olla lipaston perukoilla odottamassa vauvan kasvua. Harkitsen unipesän ja erilaisten unipussien välillä, mutta en ole vielä tehnyt mitään päätöksiä. Itkuhälytintä vielä harkitsen ja siihen sain vinkin, että kannattaa valita sellainen mikä näyttää lämpölukemat esimerkiksi vaunukopan sisältä sitten. Lastentarvikkeen myyjältä sain vinkin, että vauvan vaunukopassa on aina noin viisi astetta enemmän kuin ulkona. Ainiin! Olin myös hömpsähtää virkkuukoukkuun. Yhtäkkiä keksin haluta söpön isoäidinneliöpeiton, joko päiväpeitoksi ensisänkyyn tai vauvan vaunujen verhoksi. Ennen virkkuukoukkuun tarttumista ja edes lankojen hankkimista löysin torista 10 eurolla ihanan juuri meidän sävyihin sopivan isoäidinneliöpeiton ja lisäksi vieläpä vauvan peiton mitoissa. Tuntuu todella onnekkaalta, ja uskon tässä kyllä vahvasti vetovoiman lakiin. Oon niin fiilistellyt ja elänyt jo todeksi meidän vauva-arkea. Ei siis ihme, että elämä yllättää! Ja elämässäni on niin ihania "sattumia".

Vauvan vaunut ovat "pakko hankkia" -listallani. Meillä ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, että ostammeko uudet vai käytetyt, koska ihana rakas ystäväni on säästänyt omiaan tätä päivää varten. Luotan häneen ja hänen valintaansa. Totta kai, olemme hänelle valmiita vauvan vaunuista maksamaan. Saimme häneltä äitiyspakkauksen makuupussin, jonka ajattelin hyödyntää vaunuihin. Ystävälläni on myös myydä meille lämmin untuvapussi vaunuihin talven pakkasille. Pieni toive on, että vauva nukkuisi hyvin vaunuissa ja pääsisimme pitkille vaunulenkeille. Uskon, että ulkoilma tekee hyvää meille molemmille. En halunnut edes lähteä vauvan vaunujen markkinoille, joten olen todella kiitollinen kaikesta siitä, mitä tulemme saamaan. Minulle on ollut jo tarpeeksi, kun olen opetellut tässä vauvan vaunujen sanastoa: runko-osa, ilmakumirenkaat, ratasosa, vaunukoppa, hyönteissuoja, sadesuoja, adapterit jne. 

Tahdon adapterit, jotta turvakaukalon saa vain klik - liitettyä vaunujen runkoon. Tahdon, että liikkuminen paikasta toiseen on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Rakastan seikkailuja! Turvakaukoloiden viidakkoon ajattelin, että rakas mieheni saa sukeltaa ja ottaa vastuulleen löytää meille juuri sen oikean. Turvakaukalon suhteen minun toiveeni on yksinkertainen. Tahdon, että kaukalo on turvallinen, kevyt ja kiinnitys tapahtuu vain klikkauksella isofixiin. Pyörivä ominaisuus tuo turvakaukaloon heti muutaman kilon lisäpainoa. Viisas ystäväni vinkkasikin, että pyörivää ominaisuutta emme vauvan kanssa tarvitse, koska todennäköisesti laitamme vauvan jo sisällä turvakaukaloon ja poistuessamme autosta otamme vauvan mukaan turvakaukalossa. Tarvitsemme turvakaukaloon vain lämpöpussin, jotta vauva voi matkustaa mahdollisimman kevyissä vaatteissa.

Saimme hoitolaukun ilmaisena, tai uskon, että liberolaukku toimii hyvin hoitolaukkuna. Jos en sitten tahdo vaihtaa isompaan jo olemassa olevaan omaan kangaskassiin. Liberolaukun sisällä oli hyvin tarvittavia asioita liikkumisen varalle. Tällä hetkellä ajattelen, että hoitolaukusta on hyvä löytyä ainakin vaippoja, kosteuspyyhkeitä, hoitoalusta, tutti, vaihtovaatteet ja harso. Käytäntö varmasti sitten opettaa, mitä kaikkea me tarvitsemme seikkailuihimme mukaan!

Ystävältäni ostamme sitterin, jossa vauva voi jo pienenä viettää aikaa. Mutta uskon, että vauva kulkee päivän aikana paljon mukanani ja lähelläni kantoliinassa. Se tuntuu nyt omalta ratkaisulta. Minä suosittelen myös vyöhyketerapeuttina kantoliinaa, koska siinä vauva on sinun lähelläsi mutta kätesi ovat vapaana. Uskon, että kantoliinassa vauvalla on hyvä asento olla ja hän saa turvan tunnetta sydämen sykkeestäni. Yllätyin niiden hinnasta, ja onnekseni löysin poistomyynnistä 60 euroa maksavan kantoliinan 19 eurolla.

Verkkokauppoja, outlet-osioita ja nettikirpputoreja kannattaa kyllä selata, jos vain tahdot tehdä säästöjä. Jos vähänkin epäilet tuletko jotain vauvan hoitoon liittyvää asiaa tarvitsemaan, niin malta mielesi. Harkitse. Ihmettele ääneen. Ajattelen, että kaikkea ei kannata ostaa heti. Voit yrittää ensin lainata, kokeilla ja tehdä sitten päätöksiä. Vauvan hoidossa on todella tärkeää löytää se, mikä toimii teille. Sinulle ja vauvallesi. Luota itseesi ja sisäiseen viisauteesi. Se on sinussa💗

Vinkkaa, jos mielestäsi jotain oleellista puuttuu listalta! 


Lupasin vinkit ilmaistuotteista

Liberolaukku

Liberolaukun saat ilmaiseksi liittymällä liberokerhoon. Varmista aina ensin, että lähimmässä K-kaupassasi on laukkuja ennen kuin aktivoit tekstiviestissä olevan linkin. Koodi on voimassa vain kaksi tuntia. Luot siis omat tunnukset, jonka jälkeen voit tilata pistekaupasta 10 euron arvoisen liberolaukun. Saat pian tekstiviestin, jossa on koodi. Koodilla saat liberolaukun ilmaiseksi. Voit hakea laukun K-kaupoista esim. K-Citymarket tai K-Supermarket ja kassalla vain näytät tekstiviestissä olevaa viivakoodia. 

Lastentarvike BabyBox

Ilmaistuotteissa kannattaa olla tarkkana, koska paljon on tehty myös huijaussivustoja. Ole siis tarkka, millä sivuilla täytät tietosi. Tässä on suoralinkki Lastentarvikkeen babybox -sivuille, jossa itse täytin tiedot. Kun rekisteröidyt saat koodin sähköpostiisi. Voit hakea BabyBoxin lähimmästä Lastentarvikkeen myymälästä milloin haluat (tähän et tarvitse verkkokaupassa tehtyä tilausta) tai voit tilata BabyBoxin verkkokaupasta lähimpään postiin, mutta silloin sinun tulee maksaa toimituskulut.

Moomin vaippanäytepakkaus

Tilasin meille myös ilmaiseksi näytepakkauksen muumivaippoja. Liityt Vaippasankarin-klubiin täyttämällä lomakkeen. Saat pienokaiselle testiin 2 kpl Newborn 1 -vaippoja ja 2 kpl Newborn 2 -vaippoja. Näytepakkauksia toimitetaan Suomeen. Liittymällä Vaippasankarin-klubiin olet myös ensimmäisten joukossa kuulemassa uutuuksista ja viimeisimmistä vauva-arjen trendeistä. Itse odottelen vielä sitä näytepakkausta saapuvaksi ja lisään heti alle kuvat, kun näen ensin itse paketin sisällön. 

Mikäli tahdot tietää pakkausten sisällöt, niin selaa kuvat oikealle ja kurkista. Mutta mikäli tahdot yllättyä, niin hae omasi ja unboksaa itse.

Sisällöt voivat vaihdella. En myöskään kuvannut kaikkia niitä esitteitä ja alekoodeja, joita pakkaukset pitivät sisällään, joten kuvat ovat suuntaa antavia. Kuvat eivät ole lupauksia pakkausten sisällöistä.


Mielelläni kuulen sinusta! Saitko vinkkiä, ideaa tai ajatusta omiin hankintoihisi ensimmäiseen vauvavuoteenne? Kuulen myös enemmän kuin mielelläni, mikä on ollut teidän paras hankinta ja mikä turhin hömpötys. Voit aina laittaa minulle viestiä tai nopein ja näppärin tapa tavoittaa minut on instagramista. Lähesty rohkeasti ja laita instagramissa DM.

Kaikkea hyvää, ja etenkin hyviä hankitoja just sinulle ja teidän perheelle💗